torstai 10. syyskuuta 2015

Kotitekoista jäätelöä / Arvonta



Kesällä olin huomaavinani, että omatekoiset jäätelöt tuntuivat olevan hyvinkin suosittuja blogeissa. Varsinaisesti ei tule mieleen yhtään reseptejä, mutta ainakin Mantelilaakson kuiskaus -blogin Susannan upeat (jätski)kuvat (klik, klik, klik,) saivat minutkin suunnittelemaan kotijäätelön valmistamista. Kesti yllättävän kauan ennen kuin löysin jäätelömuotit kaupasta, ne oli kuulema kaikki myyty loppuun elokuun alkuun mennessä. Jäätelötikut ostin tuolloin White on White-kaupasta Helsingistä, ne olivat niin kivannäköiset ja muistaakseni vielä alennuksessakin...Muotit osuivat pitkän etsinnän jälkeen silmiini Tigerissä.


Jäätelökonetta meillä ei ole (eikä tule), viimeksi olen tainnut tehdä mehujäätä joskus nuoruusvuosina 80-luvulla. Itse en ole myöskään jäätelön suurkuluttaja, mutta pojille ostan kyllä jätskiä, ja lämpiminä kesäpäivinä sitä on lupa syödä yksi jäätelö per ukko.:)



 

  




Yhtenä iltana tällä viikolla ryhdyin tuumasta toimeen. Reseptejä oli haeskellut jo aiemmin, ja erityisesti Dansukkerin sivuilla on useampi mielenkiintoinen resepti jäätelön tekoon ilman jäätelökonetta. Myös ensikokeiluni on sieltä, jäätelön perusohjeesta pienellä muunnoksella tehty. Koska nuo hankkimani muotit on kai ennemmin suunniteltu mehujäälle, tein saksilla pienen reiän tuppeen jäätelötikkua varten. Pitihän mun päästä nyt käyttämään ostamiani tikkuja! Alkuperäisen ohjeen jogurtin vaihdoin rasvattomaan rahkaan, sattuneesta syystä sitä on nykyään meidän kaapissa. Ruokosokeria meillä ei puolestaan ollut, vaikka yleensä on, joten käytin ihan tavallista sokeria. Osan jäätelöstä lusikoin muotteihin, ja osan Arabian pakkasenkestävään uunivuokaan.






Soseuta marjat ja sokeri. Vatkaa kuohukerma, keltuaiset ja ruokosokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää rahka (tai jogurtti, jos niin mielummin haluat) ja sekoita sileäksi. Lisää marjasose vaahdon sekaan ja pakasta vähintään viisi tuntia. Hämmennä seosta pakastumisen alussa muutaman kerran. Voi olla, että joudut testaamaan makua joka kerta hämmentämisen yhteydessä.;D

Muoteissa olevaa jäätelö en tietenkään voinut hämmentää, se ehkä hieman tuntui valmiin jäätelön rakenteessa, muttei haitannut maussa. Maku oli kyllä aivan mielettömän hyvä! Nyt tekisi mieli kokeilla jäätelöä punaisilla viinimarjoilla, ja toista, johon laittaisi vaikka suklaata ja keksinpalasia...Voisi myös tehdä cookieseja ja laittaa jätskiä väliin!






Sitten päästäänkin tuohon otsikossa lupaamani arvontaan! Tällä kertaa arvon syyskeittiöön paketin, jolla pääsee herkkujen valmistuksen alkuun. Palkinto sisältää jäätelömuotit (valitettavasti en tajunnut ostaa toista pakettia tikkuja), keksileimasimet sekä paketin isoja kuppikakkuvuokia. 

Osallistua voit joko kommetoimalla tämän postauksen perään tai postauksen Facebook -linkin perään. Mikäli olet lukijaksi kirjautunut tai tykkäät virallisesti blogini Fb-sivusta, saat kaksi arpaa. Tällä kertaa voit myös linkittää arvonnan blogissasi tai jakaa Facebookissa. Tällöin saat kolme arpaa. Mukaan voi liittää kuvan tuosta edeltä. Kerro kommentissa, kuinka monella arvalla olet mukana. Muistathan jättää vaikka sähköpostiosoitteen, mikäli et ole kirjautunut Googleen tai muutoin tuttu!:) Aikaa osallistua on viikko, ensi keskiviikkoon saakka.

Ja hip hei, se on kohta taas viikonloppu...aurinkoinen sellainen!

Taina

 

 

33 kommenttia:

  1. En olekkaan koskaan kokeillut jäätelön tekoa kotona, mutta näyttää kyllä herkulliselta :) Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  2. Tänä kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa jäätelön tekoa monen blogipostauksen innoittamana ja tuli aivan kuin kaupasta ostettua, ei ollenkaan hileistä.Mukana kahdella.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Minulla ei ole konetta mutta ilman sitä jäätelö onnistuu oikein hyvin. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaapas hyvälle :) Meillä nuorimmaisen sai jäätelökoneen, sellaisen pienen, joululahjaksi jokunen vuosi sitten ja sillä on tehty peräti kaksi kertää jäätelöä, eli turhake, sanoisin.
    Tuossa reseptissä, kuten kaikissa jäätelöresepteissä, on kalorit kohdallaan, kuten pitääkin :D
    Yhdellä siis mukana.

    VastaaPoista
  5. Mukana kahdella arvalla. Pitää varmaankin testata tuota jätskireseptiä! :)

    VastaaPoista
  6. Minuakin himottais tehdä itse jäätelöä, mutta on vaan aina jäänyt tekemättä. Nyt olis pakastimessakin tilaa, joten ehkäpä jonain päivänä lopulta saan niin paljon aikaiseksi, että kokeilen. Itsekään en kyllä mitään jäätelökonetta aio hankkia. Kahdella arvalla mukana kivassa arvonnassa :))

    VastaaPoista
  7. Njam! Ihana arvonta - ehdottomasti kolmella mukana!

    Olenpa itsekin tehnyt mehujäätä todellakin joskus 80-luvulla... Kerran tänä kesänä kokeilin jäätelöä ilman maitoa - tehtynä banaanista... Hmmm - jotain ei ehkä mennyt ihan oikein, kun mielestäni maistui vain jäätyneeltä banaanilta ;)

    VastaaPoista
  8. Oi, nam! Tietenkin mukana ollaan ja kahdella arvalla :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Oi, nam! Tietenkin mukana ollaan ja kahdella arvalla :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Yhdellä mukana! Nams!

    Pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana. Ihana palkinto! :)

    VastaaPoista
  12. Jee, mä laitan kaikki peliin, kolmella arvalla mukana. Jaan Facessa :)

    VastaaPoista
  13. Entisenä jäätelön suurkuluttajana tämä vuosi on ollut kauhea katastrooffi. :D Olen syönyt vain kaksi kertaa mehujäätelöä.. Iik ja ääk. Kaupassa vain ei ole semmoista jäätelöä mitä saisin syödä joten mukaan arvontaan blogisi lukijana. Jos arpaonni suosii niin ehkä minäkin syön jopa kolmannen eiku neljännen kerran jäätelöä tai saatampa vaikka ottaa jopa koko kesän kiintiön kerralla kiinni. Kiva arvonta. :)

    VastaaPoista
  14. Kesän aikana näkyi tosiaan paljon jäätelö ohjeita, minulta jäi testaamatta sellainen ohje johon tulee kondensoitua maitoa nyt on aineet valmiina joten pitäisiköhän kokeillakin tuota viikonlopun kunniaksi ;) Ihanaan arvontaan kahdella mukaan ❤️

    VastaaPoista
  15. Kiva resepti. Mukana kahdella arvalla kivassa arvonnassa, luen bloggerin kautta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Pitäisikin testailla jäätelöä eri kasvimaidoilla, kun en halua eläinten maitoa käyttää. :) Kahdella arvalla mukana! :)
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Nams :P Kahdella arvalla mukaan! :)

    VastaaPoista
  18. Oi nam. Ja ihana palkinto - ehdottomasti mukaan avontaan! Kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana! Aurinkoista viikonloppua, päästään juhlimaan kummipojan synttäreitä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kahdella mukana, ja kiitti herkullisesta reseptistä! :D

    VastaaPoista
  23. Ihastuttavat jäätelöt ja resepti!
    Kiva kun sain sinutkin inspiroitumaan jäätelön maailmaan mukaan!
    Ja kiitos linkistä!! =)
    Minulla onkin ollut netin kanssa ongelmia, enkä ole päässyt kommentoimaan, joten onneksi huomautit minulle tästä!

    Hauskassa arvonnassa kahdella mukana!

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana!
    Tuota itsetehtyä jäätelöä pitäisi kokeilla ;)

    VastaaPoista
  25. Nam! Mukana kahdella arvalla :)
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Namskis nam.
    Kaksi arpaa kiitos.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  27. aina valmis kokeilemaan ja arvontaan.
    pappilanmummo@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Voi jelps, meinasi mennä tämä ihan ohi. Täytyykin kokeilla jäden tekemistä tuolla tyylillä, se kuulostaa tosi herkulliselta. Arvonnassa mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  29. Täytyypä kokeilla tuota jäätelöä, konetta kun ei ole. Yhdellä mukana!
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Onpa hauska arvonta! :) Kahdella arvalla mukana.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Missasinko arvonnan? Jos en niin tekisi mieli koittaa kotitekoista jäätelöä. Kahdella arvalla koittamassa onneani.

    VastaaPoista
  32. Hellurei. Mukana, jos ehdin. :)

    VastaaPoista