sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pääsiäiskalenteri



Pääsiäinen on mulle kevään kohokohta. Tykkään kovasti pääsiäisenajasta, ja kotiakin on kiva laittaa hieman tässä pääsiäisen nurkilla. Neljä ihanaa vapaapäivää, hieman juhlavampaa syömistä, toivottavasti auringonpaistetta myös! Lapset muuten tuntuu tykkäävän paljon pääsiäisestä.... Nuorempi pojista pyysi tässä viikolla, että voisinko tehdä pääsiäiskalenterin. Minusta ajatus pääsiäiskalenterista oli suorastaan loistava, ja niinpä eilen ryhdyin ompelupuuhiin.






Ensin piti päättää, haluanko kalenteriin monta luukkua, ja jos useampi luukku, niin kuinka monta. Päädyin kuitenkin pohdinnoissani hieman "joulusukkamaiseen" ratkaisuun eli pupuun, jolla on tasku yllätyksiä varten. Pupun kaava on Tilda-kirjasta peräisin, ja kaavatkin olin piirtänyt jo muutama vuosi sitten, kun ompelin pupuja siskon pääsiäismyyjäisiin. 







Kankaat ja tarvikkeet löytyivät omista kaapeista. Pupun kangas on äitini vanha pöytäliina, kahvitahrojen koristelema, ja siksi ompelukankaisiin päätynyt. En ole ihan varma, että onko se täyttä pellavaa, mutta uskomattoman pehmeäksi se on vuosien saatossa kulunut. Pupun sisäkorvan kangas puolestaan on peräisin kirppariostos verhoista, joista muistaakseni maksoin vitosen. Ihan kivat verhot, nyt niissä on pupun korvan mallinen helma toisessa. Farkut ompelin omista, vanhoista ja risoista, joita myös hilloan ompelukset mielessäni.

Pupun tekemiseen ei mennyt varmaan kahta tuntia, mutta vaatteiden värkkääminen oli hitaampaa, koska kolikkotaskun kohdalta ompelu oli hieman hankalaa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin todella nopea ja helppo tapa toteuttaa pääsiäiskalenteri! 







Taskuun ei mahdu mitään suurempaa, mutta mikä estää sujauttamasta sinne vaikka vihjettä tai karttaa siitä, missä yllätys sijaitsee. Ajattelin kyllä mennä aika suklaisella linjalla. Meidän pojat kun ei enää käy virpomassakaan, niin en näe pientä aamusuklaata pääsiäisen alla niin pahana. Vielä on päättämättä, milloin kalenteri aloitetaan. Ensi tiistaista on 24 neljä yötä kiirastorstaihin, jolloin voisi aueta minusta se kalenterin viimeinen luukku...Teinille ajattelin sujauttaa yllätyksen yksinkertaisesti yöpöydälle, sillä äidin pehmopuput eivät saa suurta kannatusta.;D

Heh, ei taida nykyään munissa olla enää sormuksia, vai olenko jotenkin missannut sormusyllätykset, kun on vain noita poikia?:D


Taina

p.s: Käykää ihmeessä linkittämässä blogipostauksianne Viikonlopun linkkirinkiin, jonne pääsee mm. tuosta sivupalkin logosta!




14 kommenttia:

  1. Ihastuttava pääsiäispupunen ja kalenteri-idea!
    Hurmaavaa naistenpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!:) Ihanaa naistenpäivää sinne Espanjan auringon alle!:)

      Poista
  2. Mahtava idea! Miksei todellakin voisi olla myös pääsiäiskalenteria... Ja tuo pupu on oikea Väiski Vemmelsääri - sopii hyvin pääsiäisteemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!:) Olin kyllä heti poikani ideasta innostunut...Hänellä ehkä suklaat mielessä.;D

      Poista
  3. Oi kuinka söpö! Olet kyllä taitava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!:) Mäkin tykkään tästä kaverista, vaikka omaa mieltymystä olisi ehkä ollut laittaa vaaleansinisen tilalle mustaa.;D Taitoa tämä ei kyllä vaadi alakoulun ompelutaitoja enempää!:)

      Poista
  4. Tosi kiva idea pojaltasi ja upea toteutus ♥ Olet tosiaankin taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse! Iso kiitos sulle ilostutuspaketista!<3 Sain sen eilen.:) Mistä tiesit, että olin juuri noita vaaleanpunaisia kynttilöitä katsellut kaupassa...ja lempisuklaatani. Kiitos, kiitos! Istutuksiakin on tarkoitus laittaa ihan lähipäivinä.:)

      Poista
  5. Täältä tulee rispektiä paitsi pääsiäiskalenteri-idean "isälle", myös kalenterin toteuttajalle <3.
    Enkä yhtään ihmettelis, jos seuraavaksi sulta pyydettäis vappukalenteri, juhannuskalenteri jne., koska onhan se ihan huisin kiva aloittaa aamunsa ylläreillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Annukka!:D Kävi tuo munkin mielessä, että alkaako tästä kalentereiden vyöry.;D Tänään oli hyvä: Poika ei meinannut millään herätä, sanoin, että muistatkos pääsiäiskalenterin, ja johan pomppas sängystä. Toimii!:D

      Poista
  6. Mahtava idea ja supersöpö pupu!! Todella hauska idea tuo haalarintasku, jonne voi sujauttaa yllätyksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emonen!:) Sulla on vielä niin pieniä, mutta olen aina ihmetellyt joulukalenterin taikaa omien poikien kanssa (tosin murkkuun ne eivät oikein enää tehoa). Kuinka helppoja aamut ovat, kun saa avata yllätyksen! Ehkä mä teen tuolle teinille jonkun peruskoulukalenterin, sillä maali häämöttää jo.;D

      Poista
  7. Mä lianas just tuon Tilda-kirjan kirjastosta. Ihania ohjeita! Myös pääsiäskalenteri on hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siellä olis vaikka mitä kivaa tehtävää...Joskus teen vielä jonkun tilkkupeiton!:) Kiitos Minttu!:)

      Poista