maanantai 7. heinäkuuta 2014

Heinolan Harjupaviljonki


Ajelin eilen vaihteeksi Heinolaan. Pari viikkoa sitten ajoin sinne viimeksi jättämään nuoremman pojan passihakemusta (Lahdessa aikoja oli todella huonosti saatavilla), ja seuraavana päivänä uudelleen, kun emme olleet huomanneet, että hakemukseen pitää olla toisenkin vanhemman kirjallinen suostumus, jos molemmat eivät ole paikalla. Eilisen ajelun syynä oli kaverin veneen siirtäminen Lahdesta Heinolaan, eli veneilijöiden noutokeikka.:) Kavereiden Facebook-päivityksistä olin nähnyt kuvia Harjupaviljongista, joten ehdotin samalla virvokkeiden nauttimista kyseisessä paikassa. Tiesin myös, että vohvelit ovat tämän paikan erikoisuus, talon ulkoasun lisäksi. Sinne siis...


Ehdottomasti kannattaa vierailla ohikulkumatkalla tai ihan asioikseen. Tilasimme mieheni kanssa kummallekin kylmät juomat, kun helteessä ei tehnyt kahvia mieli, ja vohvelin jäätelöllä puoliksi. Se oli ihan riittävän suuri kahdelle. Ystävämme eivät olleet vielä päiväruokaa syöneet, joten he tilasivat suolaiset vohvelit, taisi olla kanaa ja jauhelihaa. Nekin olivat kuulema oikein hyviä, ehkä jauhelihavohveli näytti hieman "köyhemmältä" kuin kanavohveli... 



Paikka tarjoaa silmänruokaa monellakin tapaa, mm. kivat näköalat harjun laelta, rakennuksen kauneudesta puhumattakaan.



Ehdottomasti tuolla on käytävä uudelleen testaamassa itse ne suolaiset vohvelit ainakin... Suosittelen muillekin mukavia ja erilaisia kahvittelu- tai ruokapaikkoja etsiville.:)

Ihanaa helleviikkoa!
Taina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti