sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Ovesta sängynpäädyksi

- valmista kahdessa vuodessa

Pian kaksi vuotta sitten iskin Pioni ja Piironki-kaupassa silmäni vanhaan oveen. Siitä saisi niin hienon sängynpäädyn! Yllätyksekseni sain mieheni S:n suostuteltua ovenhakureissulle, ja siitä lähtien ovi on nököttänyt takaterassilla kunnostajaa odotellen. Jotenkin mulla on NIIN paljon ideoita, ja ihan liian vähän aikaa toteuttaa niitä.;) Sinänsä nuo vanhat ovet ovat ihan kivoja koristeita sellaisenaan, mutta rapiseva maali terassilla ei ole ollenkaan mun mieleeni. Tämän kevään Zelected by Houze-kuvastossa oli kuva, joka antoi uutta pontta näihin mun visioihin..


Kuva Zelected by Houze-kevät/kesäkuvastosta


Jokin aika sitten rapsuttelin haljenneita maaleja jo käsipelillä, ja tänään viimein sain leviteltyä pressut ja kaivettua hiomakoneen esiin. Aika rankkaa puuhaa tuo hiominen! Miten ihmeessä joku voi tehdä tärisevillä koneilla töitä päivästä ja vuodesta toiseen?! Ihan kivasti sain jo jotain aikaiseksikin. Voipa olla, että on kuitenkin haettava kaupasta kuumailmapuhallin avuksi. Noissa peilikohdissa on niin paksusti maalia. Mun päässä ovesta ei poisteta kaikkea maalia, vaan se vaan hiotaan sellaiseksi "pehmeäksi sekamelskaksi". Juu, maalaustermit on hallussa.;) No, homma jatkuu...

Tässä tämän päivän lähtötilanne.
Tässä tilanne uurastuksen jälkeen.

Toisen puolen oven kehyksiin olen jo tyytyväinen. Toiselta puolelta olen rapsutellut maaleja vasta käsin. Tämä on hyvää harjoitusta tulevaa kesän urakkaa ajatellen!

Taina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti